.

.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Hissuttelua...

Koko alku viikkon on mennyt edelleen sairastaessa. Ääni on ollut kadoksissa, mutta nyt se alkaa pikku hiljaa palautua. Olen siis hissutellut vaan kotona neljän seinän sisällä; lukenut, kutonut, virkannut ja vaan huilannut.

Tämän kirjan lainasin äidin hyllystä. Löyhästi tositapahtumiin perustuva kirja nuoresta vaimosta, joka terveenä lähetetään spitaalisten karkoitussaarelle 1700-luvun Suomessa. Oli kyllä todella mielenkiintoinen kirja ja se pitikin lukea melkein yhdeltä istumalta. Surullinen, mutta ihana tarina!

Vauvoja on tänä vuonna tullut tuttavapiiriin jo useita, eikä loppua näy vieläkään. Perjantaina syntyi jälleen yksi pieni prinsessa ja tässä ovat hänelle upouudet pikkuvarpaiden lämmittimet, vielä pitäisi tumput kutoa samaan pakettiin. Lankana Novitan Nalle Kukkaketo Syreeni.
Siippani on tällä viikolla joutunut ravaamaan lankaostoksilla. Luulevat pian kaupassa, että mies on hurahtanut virkkaamiseen... Hän on tuonut lankoja isoäidin neliöitä varten :), joita on syntynytkin pieni pussillinen.

Eilen illalla teki valtavasti mieli pikkulettuja kera mansikkasurvoksen. Sainkin kuopukselta tittelin "Paras äiti", kun tuli letun paistosta puhetta. Ja hyviähän niistä tulikin, katosivat parempiin suihin hyvin nopsaan.

Hanna

1 kommentti:

  1. Mulla taas ääni toimii liiankin tehokkaasti.. hups:/ Namskis mitä lettusia. Meilläkin ne tekisivät kauppansa jos joku niitä jaksaisi tehdä:)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!