.

.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Onnea on...


monenlaista! Meidän onni on viime aikoina ollut kasvavan vatsan seuraaminen!
Kyllä, todellakin!!! Meille tulee vauva!


Me oltiin ajateltu, että meidän vauvat on kaikki täällä, mutta kuinkas kävikään? Mieli muuttui ja toive ja haave vielä yhdestä pikkuisesta heräsi hiljaa ja niin yllättäen! Haaveesta on nyt tulossa totta ja muutaman hetken päästä meitä on täällä vielä yksi! 


On ihanaa odottaa uutta perheenjäsentä innokkaiden isosiskon ja- veljien kanssa. Viikottain seurataan vauvan kasvua ja luetaan tarkkaan, mitä vauvalle milläkin viikolla on kehittynyt. Välillä päivitellään äidin jo-niin-iso-vatsaa ja ihmetellään, kuinka iso siitä vielä tuleekaan.


Tänään tein löydön paikallisesta Seppälästä! Sinnehän oli tullut ihan pikkuisia vauvan vaatteita, kuin tilauksesta! En voinut jättää tätä pöllöbodya ja pöksyjä sinne! Ne oli ihan pakko saada mukaan. Niin pikkuruiset vaatteet<3! 
Mähän olen siis laittanut kiertoon lähes kaikki vauvanvaatteet ja kaikki potasta lähtien. Nyt niitä kuitenkin taas pian tarvitaan. Kirppislöytöjä olen muutamia tehnyt ja joitakin vaatteita ostanut uutena. Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa ennen syksyä tehdä kaikki hankinnat valmiiksi. Ja niin vähällähän nuo pikkuiset pärjää, riittää, että on rakkautta, lämpöä, syliä ja hellyyttä!!! Tavarapaljous ei mitenkään voi korvata näitä! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!!!

by hanna

9 kommenttia:

  1. Voi ihana! Onneksi olkoon, siunausta sinne masun asukille ja koko perheelle <3 Raija Laukkonen

    VastaaPoista
  2. Ai, tätäkö se Ruuben sillä äitin lihavuudella tarkoittikin! Tänne sit joka viikko niitä mahan kuvia!:D

    Onpa ihana uutinen! Kuten joskus on tokaistu, teitä Karppisia ei koskaan ole liikaa. :)

    Millon on laskettu aika?

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon Onnea koko perheelle!! Täältä sais sit takaisinpäin vaatteita, jos tarvii. Ihan pienet olen jo laittanut kiertoon, mutta vähän isompaa kyllä löytyy...

    T:Marianne

    VastaaPoista
  4. Jahas, no nyt sitä sitten voi kertoa jo täälläkin päin, on pitänyt olla visu tuon suuvärkin kanssa, ettei vahingossa pääse livahtaan suusta ulos. Onnellista odotusta <3 t. Äippä

    VastaaPoista
  5. Oi joi Ihanaa!! Onnellista odotusta koko perheelle:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos onnitteluista!
    Hurjaahan tämä on ja joka kerta yhtä ihanaa! Pian ollaan lähes suurperhe ;)!
    Vauvan saapumisaika on syys-lokakuussa.
    Marianne: Katsotaan, kumpaa sorttia täältä on tulossa, vaatteet tokikin kelpaa, jos vaan sopivat värin puolesta;)

    VastaaPoista
  7. Onnee ja tosi ihana uutinen!! <3 Monesko tämä teille on? Siis hirveetä, kun en muista montako lasta teillä on :/ Terkkuja! <3

    VastaaPoista
  8. JohannaK: Tämä tulokas on meille neljäs, eli perässä tullaan!!! ;)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!