.

.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Meidän muistot

Siippani on äärimmäisen lahjakas lauluntekijä!
Tai sanotaanko, että laulunsaaja!
Kovin helposti tuntuu nuo laulut syntyvän, joten 
oon ihan varma, että ne hänelle vaan annetaan! 

Perjantaina puhuttiin automatkalla siitä,
mitä tehtäis, jos jossain elämän vaiheessa jompi kumpi 
sairastuisi niin, että olisi täysin hoidettava ja perään
katsottava. Niistä ajatuksista syntyi todella
kaunis ballaadi, joka saa kyllä
kovimmankin kyyneliin.
Toivottavasti tämä vielä joskus saadaan levyllekin!




Meidän muistot

Katsot kaukaisuuteen syksyn tuomaa pihaa
olen kahvikupin etees kattanut
Kädet vapisevat etsien kuin sijaa
olen pullan sulle valmiiks pilkkonut.
Muistan päivän jolloin kohdattiin me siellä,
puisen penkin luona pienen kappelin.
Olet tässä mutta hetkisen vain vielä
talven tuloa mä vastaan taistelin

Nämä vuodet rinnallasi sain mä käydä
sitten alettiin sua hiljaa viedä pois.
En enää joka päivä katsettasi löydä.
Olet tässä mutta niin kuin et ois.

Minä hiukses palmikoille hiljaa laitan
silitän sun poskes pintaa pehmeää.
Hiljaa lakanoiden helmaan sinut painan
ja toivotan vain unta lempeää.
Kuinka kaipasinkaan kosketustas tänään
kun silmiis palas hetkeks elämää.
Kuinka halasitkaa joskus mut et enää,
kätken meidän muistot omaan sisimpään.

Olet poissa katson kauas kaukaisuuteen
kuten tavoittaakseen muistot eilisen.
Olit siinä rinnallani vain hetken,
silti rakastan sua tästä ikuiseen.
Sua saatoin matkaan viimeiseen mä tietä
tuon tutun pienen siunauskappelin.
Ootko hymyillen mua vastassa sä siellä
Minä kyyneleitä vastaan taistelin

Nämä vuodet rinnallasi sain mä käydä 
niistä yhtäkään en enää antais pois
Sua rakastan mä enemmän kai vielä
Meidän muistoja ei kukaan viedä vois


Pitäkää huolta toisistanne!

Hanna

tiistai 22. lokakuuta 2013

Macaron

Aamu alkoi jo heti kättelyssä alavireisesti.
Mieli laahaa jostain kumman syystä pitkin maata.

Mikäpäs sen parempi päivä kokeilla kuulemma-niin-vaativia
Macaron-leivoksia.
Leivosten epäonnistuminen tuskin pilais enää tätä
päivää millään muotoa, joten ryhdyin toimeen.


Melko hyvin onnistui, ainakin puolet ;)!
Näin ekaksi kerraksi.
Ja ehkä myös viimeiseksi.

Eka pelti hivenen lässähti jostain syystä.
Mutta ainahan muotopuolet voi syöttää pojille!
Ne kun ei niin ulkonäöstä piittaa...
pääasia on, että on makeaa!
Ja sitähän nää kyllä on.


Itse en oo vielä oikein päättänyt, tykkäänkö näistä koko
leivoksista.
Että, onko tuo manteli sittenkään ihan mun juttu.


Ohje näihin on kinuskikissan sivuilta. Massa olisi saanut olla ehkä
himpun verran enemmän pinkkiä. Ja kuten kuvasta huomaa, osa 
on paremminkin ruskeita, kun vaaleanpunaisia.
Eli ne oli ehkä liian kauan uunissa, mutta silti ne onnistu
noin ulkoisesti paremmin. Hankalaa...

Tuo täyte ei ollut mun makuun. Olisin halunnut 
väliin tumman suklaan tilalta maitosuklaata, mutta
koska sitä ei eilen sattunut kaupassa olemaan, niin jouduin tyytymään
tuohon tummaan.

No, onpahan nyt kokeiltu...

Hanna


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Väliaikatietoja

Antanette anteeksi, että täällä on ollut hävettävän hiljaista.
Hiljaisuus johtunee osaltaan järjettömästä kiireestä ja 
toisaalta taas siitä, että oltiin nyt syyslomalla
uutta kotia jahtaamassa.

Ei, en voi sanoa, että sitä olisi löytynyt.
Tosin yksi vaihtoehto on, jota nyt mietitään
ja pähkäillään. 
Ensin pitäisi saada tämä koti jonkun ihanan perheen hellään
huomaan, jotta saadaan potkasta oikein kunnolla
vauhtiin uuden kodin 
hankinta!

Kamera on ollut hyllyssä ja siinä taitaa olla jo pölyäkin pinnalla.
Samoin on tainnut käydä mun yleiskonelle.
Herkkuja kun yrittää itse välttää tai edes
rajoittaa, ei ole tullut juuri leivottua...
Ehkä pian taas jotain leivotaan, kun  
pienen paussin jälkeen taas juhlia pukkaa!!!

Viimeinkin saatiin kuvaaja varattua ja 
saatiin ikuistettua Hilla 1- vuotiaana!

Tämän postauksen kaikki kuvat ovat 
Samuel Hoiskon käsialaa!!!
Suosittelen kuvaajaa lämpimästi!!!


Kuvat otettiin ihan vaan meidän olkkarissa.
Vaikka ulkokuvia aluksi suunniteltiin, päädyttiin sitten 
kuitenkin viileiden kelien takia sisäkuviin.


Näin huippuja kuvia en osannut edes odottaa!
Vaikka itse kuvattava alkoi olla kuvatessa jo melko väsynyt, sitä ei juurikaan
kuvista huomaa!
Paitsi ehkä seuraavassa ;)


Samalla otettiin koko perheestä kuvia erinäisissä
kokoonpainoissa!
Täytyy kyllä sanoa, että tämä kuvaaja osaa hommansa!
 Ja sai kuusi melko eläväistä ja osin jopa hivenen 
vastahankaista kuvattavaa vangittua samaan kuvaan upeasti!
Varmasti oli haastavaa!!

Mahtavaa oli myös se, että omassa kodissa Hilla ei jännittänyt
kuvaustilannetta ollenkaan, kuten olisi
varmasti tehnyt jossakin vieraassa studiossa!



Iloa viikkoosi!!

Hanna


tiistai 8. lokakuuta 2013

Luopumisen tuskaa...

Oon tainnu joskus tässä aiemminkin sanoo, että kiirettä pitää ja 
niin tekee edelleen.
Ollaan siipan kanssa vuorotellen töissä.
Kun siippa viettää vapaapäivää, olen minä töissä.
Yhteistä aikaa on melko vähän, mutta näillä mennään!
Sitä kahdenkeskeistä aikaa kaipaan, mutta josko sitäkin sitten taas
jossain elämän vaiheessa olisi enemmän!


Mielen päällä pyörii kiireenkin keskellä tuleva muutto.
Tästä kodista luopuminen ja uuden kodin etsiminen on nyt
ajankohtasia molemmat. 
Tyhjiä pahvilaatikoita alkaa jo olla jonkin verran. Pakkaamisen voisi
alottaa heti, kun tietäisi mistä sen aloittaa...
Toki muutaman laatikon olen jo pakannut, mutta en oikeen ole 
kunnon pakkausinspistä saanut vielä vireille.
Ja onhan tässä vielä jonkun verran aikaakin. Melko kokeneena
muuttajana voin sanoa, ettei kodin
pakkaaminen nyt ihan mahdoton homma ole, varsinkin
kun kaikki tavarat on vuosi sitten käyty läpi ja 
ylimääräisistä luovuttu.

Ensi viikolla on syysloma ja me suunnataan talojahtiin!
Lapsilla on hyvä hoitopaikka siksi aikaa ja  me saadaan  kiertää 
kotikandidaatteja rauhassa yksityisnäytöissä.
Pitäkäähän kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että uusi koti
napsahtais kun nalli ohtaan, niin sanotusti!

Myöskin henkistä luopumista tuntuu olevan ilmassa.
Jotenkin näin lähdön kynnyksellä on alkanut aina vaan enemmän
arvostamaan nykyistä kotipaikkaa. 
Pientä ja ihanaa!
Jossa kangaskauppias huutaa perään vain kertoakseen, että
on juuri saapunut kuorman, jossa on just mun mieleisiä
kankaita.
Jossa kaupan kassalla myyjä ilmoittaa postipaketin saapumisesta ennen mitään
saapumisilmoituksia.
Jossa autohuollon mekaanikko kyytii siipan kotiin silloin, kun
auton joutuu jättämään korjaamolle.
Jossa kukkakauppias tietää, mille kukille siippa on allerginen.
Jossa pyykkikone on korjattu kaksi tuntia ensimmäisestä soitosta korjaajalle.
Jossa ulkona liikkuessa ainakin joka toinen tervehtii!
Jossa asuu niin rakkaita ja ihania ystäviä!!
Jossa on maailman mukavin työpaikka ja ihanimmat työkaverit!
Jossa meistä on pidetty niin hyvää huolta!
Joka on meille tullut rakkaaksi kodiksi.

Niin se vaan kuitenkin on, että täältä on
lähdettävä. Kohti uutta, jännittävää, tuntematonta
ja ehkä pelottavaakin.
Haikein mielin...
mutta silti luottaen, että meitä kantavat 
Iankaikkiset Käsivarret

Hanna

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Onko sulla?

Onko sulla ystäviä, joiden seurassa ilo ja positiivisuus
tarttuu?
Joiden seurassa saat huippuhyviä ideoita?
Jotka kannustaa, inspiroi ja auttaa selvittämään
ajatuksen juoksua!
 Joiden kanssa saat nauraa ja itkeä!
Jotka olet tuntenut vasta pienen hetken, mutta silti tuntuu, kuin
olisitte tuntenut vuosia!


Mulla on ja oon niistä ikikiitollinen!


Toivottavasti sullakin on!

Hanna