.

.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kukkakakut

Enpä ole ikinä ennen jännittänyt kakkujen tekoa niin paljon,
kun eilen.
Paineet oli kovat, mutta onneksi sankari tykkäsi!
Sain huokaista helpotuksesta!


Valkoiselle pohjalle vaaleanpunaisia kukkia!
Tässä mun näkemys asiasta!


Kukat tein edellisenä päivänä edellisen postauksen kukkamuoteilla.
Foliosta ja kananmunakennoista tein "kupit", joihin laitoin kukat kuivumaan
muotoonsa.


Vielä vähän vihreitä lehtiä ja kakku oli valmis!


Yksinkertaista ja kaunista. 
Ainut asia mikä jäi harmittamaan, oli nuo alareunat.
Kunhan tästä ehdin, hankin kyllä muutamat pitsimuotit, joilla noista alareunoista
saan ensi kerralla kauniit!

Melkoinen reissupäivä meillä se eilinen päivä oli.
Kyllä kuitenkin kannatti ajaa monta sataa kilometriä juhliakseen
kahta ihanaa kaunotarta ja nähdäkseen sukulaisia ja 
ystäviä!
Vielä illan ratoksi poikettiin pikkuveljen luona iltakahvilla.
Viimeiset 60 kilsaa kuitenkin sujui laulaen jo kohta
14 vuotta käytössä ollutta lastenlaulurimpsua, kun kuopus alkoi 
olla väsynyt matkantekoon.
Kotiin saapui väsynyt 
 kuusikko!

Tässä kuva vielä kahdesta nuorimmaisesta.
Isoveli piti niin hyvää huolta pikkusiskosta juhlien
tiimellyksessä!
Rakkaat!


Tästä on hyvä aloittaa juhannusviikko!
Ensin vähän töitä tekemällä ja sitten juhlitaan
juhannusta muutaman muun kanssa Isossa Kirjassa!
Nähdäänkö siellä?

Hanna

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kuva Ruubenista ja Hillasta, mummi täällä katselee tippa linssissä <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tykkäsin tästä ihan kauheesti! Jotenkin hellyttävä

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!