.

.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Toinen kotimainen

Hengissä ollaan, 
vaikka joku olikin luullut, että saatan olla vaikka kuollut, kun
blogi on näin hiljainen ;)!
Nettiongelma on edelleen hermoja raastava ja vain hyvällä
onnella saan nämä kuvat ja tekstit läpi!

Viime viikko oli meillä erikoisen mukava!
Meitä piristi yllätysvieraat, joista tulikin sitten yllätysyövieraita
erinäisten tapahtumien kautta.


Sain tuliaisiksi tämän ihanan puisen sydänrasian,
 täynnä vaahtiksia!
Olipa ihana vaihtaa kuulumisia oikein kunnolla.
Viime kerrasta on kulunut jo hävettävän kauan aikaa


Kauan ei vaahtikset tässä talossa vanhene, kuten 
ei mikään muukaan herkku!
Kiitos Hanna ja Aki sekä tytöt!
Oli ihana nähdä!


Torstaina juhlistettiin meidän 16-vuotista taivalta avioparina.
Sain siipalta lahjaksi tämän ihanan Snö of Sweden-korun!
Ihana sarja tuo! Olisin tykännyt mistä vaan niistä,
just mun makuun! Kauniita, eikä niin älyn kalliita!


Ja Ruotsiteema senkun jatkuu!
Perjantaina saapui siipan sukulaisia länsinaapurista.
Kyllä oli taas kuulkaa kieli useammalla solmulla, kun
jouduin muutaman lauseen muodostamaan toisella kotimaisella.
Asiaa olisi ollut enemmänkin, mutta jostain syystä olin
tavallista hiljaisempi...
Olishan se kiva, jos saisi sanottua asiansa myöskin
ruotsin kielellä. Onneksi sentään pysyin jotenkin 
keskustelussa mukana tällä kuuntelemisen taidolla, vaikkei
sekään niin häävi ole.
Harmi vaan, kun jouduin osan viikonlopusta viettämään töissä...


Ruotsalaista desingia sain lahjaksi! Tykkään!!!

Kiitos Hasse, Elin ja lapset sekä Hanna!
Teitä oli ilo nähdä!

Ruokakunta on täällä kasvanut muutamalla lapsella, kun
lasten serkkuja on lomailemassa.
Siinähän se menee kuusi lasta, missä neljäkin.
Ainakin mun mielestä. Tosin siippahan täällä niitä muksuja 
huoltaa, kun minä aherran töissä ;)!

Viikonloppua kohti ollaan kiivaasti menossa.
Fifteen-juhlia on tiedossa muutamat ja toisiin niistä yritän kakkuja
värkätä. Toivotaan, että ovat sankarin toiveiden mukaiset!

Iloa päivääsi!

Hanna

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kiitos teille että saimme tulla! Oli niin ihana olla teillä ♥

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!