.

.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Naissaari

Kotiseutututkiskelua, sitä on ollut suunnitelmissa tälle kesää.
Jo keväällä mietittiin, että Naissaareen Vaajakoskelle pitää päästä käymään tämän kesän aikana!
Paikasta ei oikeastaan tiedetty paljon mitään aiemmin. Sen verran kuitenkin tiedettiin, että
siellä toimii jonkinlainen kahvila! Sitäpä siis päätettiin mennä testaamaan
lauantain iltapäiväkahviaikaan! Ja kyllä kannatti!


Kierros siis aloitettiin tankkaamalla suklaakakkukiintiöt täyteen 
Naissaaren kahvi-ja juhlahuoneessa!
Puolikas tätä herkkua riitti täyttämään kiintiön!

      

Kävelyretkellä saaren maisemissa saatiin ihastella monenlaista! En tiennytkään aiemmin
myöskään sitä, että Wanha Woimala toimii juhlapaikkana! Varsin kauniina 


Tänne päätettiin palata jonain hämäränä syysiltana, kun Woimala on upeasti valaistu!
Mieluusti tullaan kaksin...

       

           

Kamera jäi tältä reissulta kotiin, mutta onneksi puhelin oli
mukana. Kaikki naissaaren kuvat on siis kännykuvia!

        

Kotimatkalla oli melkein ihan pakko poiketa 
Siellä sattui olemaan samaan aikaan muutama
muukin, mutta mukavasti mahduttiin joukkoon. Meillä oli siis
oikein mukava iltapäivä!

Mukavaa maanantaita sinulle!

Hanna

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta paikalta!
    Pandalla on kyllä käyty monestikin,mutta tuosta Naissaaresta en ole kuullutkaan.
    Pitääpä poiketa joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naissaari on kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen!

      Poista
  2. Naissaari on vielä käymättä vaikka lähes viikottain tulee ohi kuljettua. Ehkä vielä joskus! Panda taas on liiankin tuttu, kun siskoni teki opiskeluihin liittuvää harjottelua siellä ja nyt on ainakin kesän töissä. On lapsillekin tullu karkit tutuiks 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkeapa joku kerta saaren rauhallisissa maisemissa!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!