.

.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kesän suosikkiherkku, Pavlova!

Kyllä on ollut ihanaa, kun viime päivät on olleet niin
kesäisiä ja lämpimiä! Ennen tai jälkeen työvuoron on ehtinyt
nauttia kesästä ihan mukavasti. 


Vielä olisi muutamat työpäivät tepasteltavana ennen
loman alkua ja viimeistään lauantaina pääsee aamuvuoron jälkeen
vaihtamaan vapaalle! Neljä piikkiä on vielä aamukammassa ennen 
lomaa!!! Vaatii kyllä jonkin verran tsemppausta, että jaksaajaksaajaksaa
vielä reippaana ahertaa jäljellä olevat työpäivät.
Onneksi huomenna on kuitenkin vapaa ja voi puuhastella
kesäisiä juttuja kaikessa rauhassa!

Viime viikolla leivoin kahvipöytään
kesäisen herkun, jota on pakko tehdä ihan joka kesä ja jonka 
tuoreet mansikat kruunaa täydelliseksi!
Mansikat, kerma ja marenki sopii ihanasti
kesään keveytensä vuoksi!
Muutenkin marenki on ollut kovasti minun mieleeni
viime aikoina! Ehkä juuri siksi tämän hetken suosikkileivonnaisiin
kuuluu Britatorttu mansikoilla ja Pavlova!!!


Pavlova
Gluteeniton

pohja:
4 munanvalkuaista
2 dl hienoa sokeria
1 tl maissitärkkelystä
1 tl valkoviinietikkaa

Täyte:
2,5 dl  Flora vispiä
sokeria maun mukaan
1,5 tl vaniljasokeria
runsaasti mansikoita

kaksi palaa valkosuklaata

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri joukkoon vähän kerrallaan
kokoajan vatkaten. Lisää maissitärkkelys, sekoita hyvin ja lopuksi vielä 
valkoviinietikka.
Piirrä leivinpaperille n. 25 cm Ø ympyrä ja pursota tai
levitä pohjan taikina ympyrän kokoiseksi.
Paista 100-125 °C uunissa n. 2 tuntia.
Jäähdytä pohja hyvin, vaikka seuraavaan päivään.
Vatkaa täytteen Flora vispi, mausta sokereilla ja levitä pohjan päälle.
Lisää mansikoita runsaasti kerman päälle!
 Laita suklaapalat pursotin pussiin ja sulje pussi pussinsulkijalla.
Lämmitä pienessä kattilassa n. 3 dl vettä ja laita pussi
kuumaan veteen niin, että suklaa sulaa. Leikkaa pussin kärkeen
pieni reikä ja raidoita mansikat suklaalla!

Pavlovan pohjan voi siis hyvin tehdä edellisenä päivänä tai jo aiemmin ja 
säilyttää kuivassa paikassa. Täytä vasta vähän ennen tarjoilua!


Herkullisia hetkiä kesään!

Hanna

1 kommentti:

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!