.

.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Macaron

Aamu alkoi jo heti kättelyssä alavireisesti.
Mieli laahaa jostain kumman syystä pitkin maata.

Mikäpäs sen parempi päivä kokeilla kuulemma-niin-vaativia
Macaron-leivoksia.
Leivosten epäonnistuminen tuskin pilais enää tätä
päivää millään muotoa, joten ryhdyin toimeen.


Melko hyvin onnistui, ainakin puolet ;)!
Näin ekaksi kerraksi.
Ja ehkä myös viimeiseksi.

Eka pelti hivenen lässähti jostain syystä.
Mutta ainahan muotopuolet voi syöttää pojille!
Ne kun ei niin ulkonäöstä piittaa...
pääasia on, että on makeaa!
Ja sitähän nää kyllä on.


Itse en oo vielä oikein päättänyt, tykkäänkö näistä koko
leivoksista.
Että, onko tuo manteli sittenkään ihan mun juttu.


Ohje näihin on kinuskikissan sivuilta. Massa olisi saanut olla ehkä
himpun verran enemmän pinkkiä. Ja kuten kuvasta huomaa, osa 
on paremminkin ruskeita, kun vaaleanpunaisia.
Eli ne oli ehkä liian kauan uunissa, mutta silti ne onnistu
noin ulkoisesti paremmin. Hankalaa...

Tuo täyte ei ollut mun makuun. Olisin halunnut 
väliin tumman suklaan tilalta maitosuklaata, mutta
koska sitä ei eilen sattunut kaupassa olemaan, niin jouduin tyytymään
tuohon tummaan.

No, onpahan nyt kokeiltu...

Hanna


2 kommenttia:

  1. Oi, nuohan näyttää lähes täydellisiltä! Olisitpa nähny omat ekat räpellykseni. :DD Jos joskus kokeilen uudelleen, ja saan ne onnistumaan, julkaisen ehkä niistä ekoistakin kuvia. Oli ne kyllä sen verran huvittavia. :D Mutta tuon maun suhteen oon kyllä samoilla linjoilla. En ollenkaan tiedä, tykkäänkö näistä. Koemaistoin kylläkin yhdessä kahvilassa "aidon", ja se maistui paljon maukkaammalle...

    VastaaPoista
  2. Harjoitus tekee mestarin, vaikka joskus saattaa tuurikin käydä jo ekalla kerralla, mulle nimittäin kävi kyllä näin;)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!