.

.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesäiltana!

Taidan olla vähän tärähtänyt, mutta tykkään kolmivuorotyöstä. 
Enpä sitä kai muuten tekisikään!

Ehkä ihan joka kerta ei ole yhtä helppoa valvoa, mutta pääsääntöisesti
se sujuu mallikkaasti enkä koe, että olisin yliväsynyt päivälläkään.
 Toisinaan tuntuu, että nukkuminen on yliarvostettua, kun olisi niin
paljon muutakin mukavaa tekemistä.
Mutta toisaalta rakastan nukkumista eikä mikään vedä vertoja sille
tunteelle, kun yövuoron jälkeen saa painaa pään tyynyyn ja vetää peiton korviin ja
sulkea kaiken muun ympäriltä ja vaipua ansaittuun uneen!


Piilovapaat on myös oikein mukavia! Ne on niitä yövuoron ympärillä olevia
ennen ja jälkeen päiviä. Olet joko menossa yövuoroon tai tulossa sieltä tai 
sitten molempia, jos sattuu olemaan useampi yövuoro peräkkäin.
 Tänään on juuri sellainen tulossa-päivä.
Näinä päivinä ehtii kaikkea mukavaa, sen nukkumisen lisäksi.
Leipomista, siivousta, pyykkiä, uimista ja ystävät kylässä!
Paljon ehtii, kun ei liian kauan "tuhlaa" aikaa nukkumiseen ;)!


Ihanalle ystäväperheelle katettiin iltateet ja -kahvit terassille!
Lapset leikki mukavasti siinä silmän alla ja samalla me saatiin aikuisten kesken
rupatella mukavia!
Kiitos Helena, Samu ja lapset <3!


Mansikkabritaa tarjosin ja voin sanoa, että nää britat on vaan niin 
hyviä!
Ohje on täältä. Gluteenittomaksi tämän tein, eli vehnäjauhojen tilalle
vaan gluteenitonta jauhoseosta vastaava määrä. Jätin myös
mantelilastut laittamatta. Kermaa pistin reippaasti, lurps! Ja väliin vain tuoreita 
mansikoita, kun niitä vielä saa!


Ilta-auringossa paistatteli myös mun pelargoniat. Ne yksivuotiaat, jotka viime talven viettivät 
äitini vintinrapussa. Ovat aivan valtavaksi
kasvaneet! Muita kesäkukkia en tänä kesänä ole hankkinutkaan.

Sellaista tänne tänään! Mitäs sinne???

Hanna

1 kommentti:

  1. On tää kesä niin ihana! Meillä pestään pyykkiä ja siivotaan vähäsen. Oltiin Hassen ja Elinin mökillä muutama päivä viime viikonloppuna. Jos halut nähä kuvia niin löytyy mun blogilta:) Siellä oli niin ihana olla!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!