.

.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kakku prinsessalle

Yksivuotiaat ovat ihania!
Uteliaita, kekseliäitä, tarmokkaita ja niin isojapieniä!
Tänään juhlittiin yhtä valloittavaa prinsessaa!!!


Sain toivekuva prinsessan vanhemmilta kakun ulkonäköön liittyen. Se, mitä kakun sisälle 
laittaisin, oli minun päätettävissäni.
Pohja oli gluteeniton kaakaokääretorttupohjista rakenneltu. Väliin tein
kokeilumielessä lime-valkosuklaatäytettä ja kostutukseen käytin vaniljasokerilla
maustettua maitoa.


Lime-valkosuklaatäyte

2,5 dl kermaa
200g valkosuklaa-limerahkaa
2 liivatetta
260 g Pandan valkosuklaata
1 limen mehu
2 tl vaniljasokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, sulata suklaa,
sekoita keskenään kermavaahto, rahka, sokeri, limen mehu sekä sulatettu suklaa.
Kuumenna tilkka lime- tai sitruunamehua ja sulata puristetut liivatteet mehuun.
Kaada liemi täytteeseen ohuena nauhana ja sekoita hyvin. 

Kokosin kakun sopivan kokoiseen vuokaan niin, että vuorasin vuoan kelmulla ja 
tavallaan nurinpäin kasasin kakun. Annoin hyytyä yön yli ja kumosin koristelua
varten alustalle. Näin sain täytteen pysymään hyvin kakun sisällä ja hyytymään haluttuun muotoon.


Sain joululahjaksi valtavan määrän erilaisia muotteja, joista oli helppo valita
tähän kakkuun sopivat kukat.


Omaan makuun kakku oli hivenen kuivahko, tämän kun sanoin ääneen, sain
kommentiksi esikoiselta: "ite olet" ;)!
Ehkä mä vähän olenkin...

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!