.

.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kalastajan vaimon ohjeella!

Kalastajan vaimon neulekirjan sain vihdoin minäkin käsiini.
Kerrassaan ihana kirja!
Välittömästi löysin muutamat ohjeet, joita haluan kokeilla heti ensitilassa!


Kirjan varasin kirjastosta, mutta ehkä tämän voisi hankkia ihan omaksikin.
Ensimmäisenä puikoille pääsi kirjasta Siskon poncho!
Kunhan se vain valmistuisi ajoissa erääseen synttäripakettiin.


Ohjeet on kirjassa kivasti merkitty haastavuuden mukaan. Siitä on helppo arvioida,
sujuisiko kyseinen työ itseltä.


Tämä poncho ei ainakaan ole tähän mennessä ollut
liian haastava ja sitä voi tehdä vaikka samalla, kun katsoo telkkaria.
Bambupuikolla on mukava kutoa ilman kilinää. Täytyy toivoa, että tuo lankakaan 
ei nyppyyntyisi käytössä!

Tänään on istutuslaatikoihin upotettu siemenet ja mansikkapenkit on jälleen
kerran putsattu heinistä. 
Ilta sujuukin nyt kynnenalusia putsatessa ja hyttysen puremia parannellessa.
Ehkäpä saan ponchoakin taas hetken matkaa valmiimmaksi.

Hanna

3 kommenttia:

  1. Hei sinulle ponzo kutoja, voitko kertoa miten yhdistit kappaleet, olen nyt kutonut kaksi samanlaista kappaletta, niin kuin ohje pyytää, mutta en millään ymmärrä miten ne toisiinsa kiinnittyvät? Olen kysynyt itseltää 'kalastajanvaimolta' myös, mutta varmaan liian kiirus vastatakseen kysymykseen onko ohje kirjassa oikein. En ole mikään ihan eilisen teerenpoika kutomisessa ja käsitöissä, mutta nyt on semmonen 'aloittelijan' ohje, ettei kyllä aukea. Kiitos jos voit jelpata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tuosta on niin kauan kun olen tuon tehnyt, mutta muistelisin, että haastavaa se oli, enkä minäkään sitä ohjetta ymmärtänyt! Hanna

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, projekti jää nyt tähän ja kalastajavaimon ohjeilla en koskaan enää yritä edes.

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!