.

.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Raparperia, raparperia

Auringon pilkahtaessa pilvien raosta heräsi taas toivo
lämpimämmästä kesäilmasta syksyseltä tuntuvien tuulien ja sateiden sijaan.
Kylmät ilmat ja tuulet ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että nyt on 
raparperisesongin kuumin aika käsillä!


Netti on pullollaan mitä ihanimpia raparperipiirakoiden ohjeita, mutta törmäsin TÄÄLLÄ
hirmuisen houkuttelevaan ohjeeseen, jota piti päästä kokeilemaan.
Niinpä kävin äidin raparperipenkissä hakemassa saalista piirasta varten.
Tein samalla kokeen ohjeelle, nimittäin tein normikokoisen piirakan lisäksi hyvin pienen piirakan myös gluteenittomana ja sehän onnistui täydellisesti! Lisäksi jätin sekä isosta, että pienestä
piirakasta kookoshiutaleet pois kahdesta syystä; En pidä niistä, eikä meillä
ollut niitä!


Gluteeniton Raparperi-marenkipiiras   

Taikina:

3 dl gluteeniton jauhoseos (sunnuntai) 
2 rkl sokeria
150 g leivontamargariinia
2 rkl vettä
  
Täyte:
 600 g raparperia
1 dl sokeria 
1 tl kanelia
1 rkl perunajauhoja 

Marenki: 
4 kpl valkuaista
 2 dl sokeria

Nypi jauhot, sokeri ja pehmeä rasva keskenään. Lisää vesi, sekoita taikina 
tasaiseksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla
 ja laita jääkaappiin n. 15 min ajaksi.

Esipaista piiraspohjaa 225 asteessa noin 10 minuuttia. Laske lämpö 150 asteeseen.  
 Leikkaa raparperit paloiksi ja laita kattilaan. Lisää sokeri ja kaneli. Keitä 
miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan
 ja lisää raparperikeitokseen sekoittaen. Anna seoksen pulpahtaa ja
 siirrä sivuun. 

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen edelleen vatkaten,
 kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää. Levitä piirakan päälle ja paista 
n. 25 minuuttia, kunnes marenki on saanut vähän väriä.

Tässä siis muunnettu ohje. 
Lämmin piirakka vaniljajäätelön kanssa oli kyllä hirmu hyvää! 


Koska raparperia jäi piirakasta vielä yli, keitin siitä mehua ! Hiukan jännäsin, tuleeko
siitä liian kirpeää ja lisäsin siihen rasiallisen pakastemansikkaa.
Mehustakin tuli oikein hyvää! Myös lapset tykkäsivät siitä kovasti!

Ohje mehuun löytyy TÄÄLTÄ! Lisäsin vain 5 dl pakastemasikkaa, 5 dl enemmän vettä
ja hiukan sokeria. Lisäksi keitin kaikkia aineita tuon ohjeessa mainitun 10 mintuuttia.

Ensi viikon sääennusteet näytti paljon aurinkoisemmalta kuin tämän
kuluvan. 
Lomaa kohti mennään kovaa vauhtia, vielä kaksi viikkoa töitä olisi jaksettava!

Sinulle toivotan leppoisaa lauantai-iltaa!!!

Hanna

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen raparperipiirakka, marenki varmasti tasapainottaa kirpeyttä.
    Pitäis kyllä kokeilla tuota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka oli kyllä todella hyvää ja juuri kirpeän makea yhdistelmä teki siitä oikein maukkaan!

      Poista
  2. Mun blogissa olis ohjetta jääteeheen ;) Itse olin oikeastaan yllättynyt miten hyviä juttuja raparperista voikin saada aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä kurkkaamassa ohjetta! Nythän ne raparperit on kaikkein parhaimmillaan!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Herkkua se olikin! Ihanan kirpsakka marengilla pehmennettynä!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!