.

.

torstai 29. joulukuuta 2016

Joulun tunnelmia

Blogissa on ollut joulun mittainen tauko ihan vaan siksi, ettei
aika ole riittänyt tänne asti. Se mitä työnteolta on jäänyt 
vapaa-aikaa, olemme viettäneet sen perheen ja läheisten kanssa!
Instagramissa on päässyt kuitenkin kurkistamaan pienin välähdyksin minun 
jouluun!
Tänään minulla on ollut ensimmäinen joulun jälkeinen vapaapäivä
ja se tuli kyllä tarpeeseen! Rentoutumista ja yhdessäoloa lähisuvun kanssa, 
mikä oiva tapa viettää vapaa-aikaa!


Kuusi koristeltiin jo hyvissä ajoin ennen aattoa ja aattoyönä olikin
perinteisesti lahjat ilmestyneet kuusen alle!


Kun kotiuduin aattona aamuvuorosta, saunan jälkeen päästiin nauttimaan herkullista
ja meille perinteistä jouluateriaa, jota edelsi jouluevankeliumi siipan
lukemana! Joka kerta tunnelma on yhtä juhlava ja harras, ainakin sen hetken!
Jouluateria nautittiin rennosti ja iloisesti! Vatsat pulleina päästiin
lahjojen kimppuun!
Joulupöytä oli tänäkin vuonna esikoisen kattamana oikein kaunis!


Eihän siinä kauan mennyt, kun kääreet oli lahjojen ympäriltä avattu!
Omat lahjat meinasi jäädä kokonaan avaamatta, kun unohduin seuraamaan
lasten iloa!


Omistakin paketeista löytyi mieluisia lahjoja!


Aina mahdollisuuden tullen olen ottanut käsityön käteen ja kaivautunut
sohvan nurkkaan kutomaan!
Tekeillä on yhtä ja toista mukavaa, jotka näette kyllä vielä 
myöhemmin, kunhan valmista tulee!


Tapaninpäivän aamun hetkinä heti kuuden jälkeen
sain nauttia aivan upeasta luonnon kauneudesta bussipysäkille
tepastellessa. Lunta satoi melko kiivaaseen tahtiin eikä 
vastaan tullut ristinsielua! Ilman pyhäpäivän aamuvuoroa olisin nukkunut
tuon kauniin hetken ohitse! Eikä se hullumpaa ollut töissäkään, kun
kaikilla oli iloinen joulumieli!

Nyt nautitaan viidestä jouluvapaasta ja siinä samalla vuosikin
vaihtuu!!! Kuusi ja ne muutamat joulukoristeet saavat nyt olla vielä ainakin 
uuden vuoden yli paikoillaan ja ensi vuonna sitten
kotikin palautuu arkisempaan asuunsa!

Iloista illanjatkoa sinulle!

Hanna

1 kommentti:

  1. Ihana joulu ollut teillä! Voin kuvitella tuon lasten riemun paketteja avatessa. Meillä sai neljä koiraa samanlaisen sotkun kun ne omat pakettinsa avasivat.
    Mukavia vapaita sinne! Täälläkin työt kutsuu vasta ensivuoden puolelle! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!