.

.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Herkkuja raparperista!

Näköjään vuosittain samat teemat toistuvat täällä blogin 
puolella. Olen nimittäin päivälleen vuosi sitten kirjoittanut raparperiherkuista,
joihin voit käydä tutustumassa täällä!
Samalla teemalla jatketaan tänäänkin, vaikka ohjeet
vähän vaihtuvatkin! 

Äidin raparperit kasvavat niin valtoimenaan, että
niistä riittää joka vuosi osinkoja myös meille ja niin kävi
myös tänä vuonna.


Raparperijuomaa oli tehtävä tietenkin! Se on meidän poikien erityistä herkkua
 Ohjeen otin
tällä kertaa täältä! Ohjeesta jätin kuitenkin tähtianiksen pois
ja vanijatangon puuttuessa lisäsin vaniljasokeria muutaman 
teelusikallisen.


Raparperipiirakkaa teki myös mieli ja siitähän tuli
oikein tosi herkkua! Netistä kotilieden sivulta otin ohjeen, mutta sitä vähän 
muuttelin. Tässäpä se muunneltu versio!


Raparperipiirakka

Muruseos:

4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
125 g sulatettua rasvaa

Pohjataikina:

noin 2/3 muruseoksesta
1 dl maustamatonta jogurttia
1 muna

Täyte:

5 dl raparperin paloja
250 g rahkaa
1 dl sokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu rasva.
Ota erilleen 1/3 seoksesta ja laita sivuun odottamaan.
Lisää isompaan erään jogurtti ja muna ja sekoita tasaiseksi.
Voitele ja korppujauhota pyöreä piirakkavuoka ja levitä
taikina siihen.
Pese, kuori ja palastele raparperit ja levitä ne pohjataikinan päälle.
Sekoita keskenään maitorahka, sokerit ja muna tasaiseksi ja 
levitä raparperin palojen päälle.
Ripottele vielä odottamassa ollut muruseos päällimmäiseksi
ja paista piirakkaa 175 °C noin 45 minuuttia.

Nauti lämpimänä pehmeän jäätelön kera ja ripottele pinnalle 
hento kerros kanelia!


Tämä piirakka oli niin hyvää, että se pääsee takuulla
omaan reseptivihkooni, johon tallennan suosikkejani!

Raparperiä jäi onneksi vielä pakkaseenkin laitettavaksi, joten voi olla, että
tätä samaista piirakkaa saadaan vielä uudelleenkin tänä
kesänä!!!

Maukasta sunnuntaita

Hanna



2 kommenttia:

  1. OI mitä herkkuja!
    Molemmat ohjeet taitaa mennä testaukseen...ihan lähiaikoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoja ja hirmu hyviä molemmat! Kannattaa kokeilla!

      Poista

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!