.

.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Äidin (puolikas) vapaapäivä

Kaikki äiti-ihmiset tietää, miten mukavalta tuntuu viettää joskus
ihan omaa aikaa. 
Minulla oli tänään ihan omaa aikaa muutaman tunnin verran. Ja käytin sen niihin
asioihin joista tykkään erityisen paljon, siis pyykkäämisen, siivoamisen ja leipomisen lisäksi.

Viltin mutkassa hetki lehteä lukien ja omalta
listalta musiikkia kuunnellen.


Juoda kahvin sijaan välillä kuppi kuumaa teetä ja samalla tutkia uusinta Klompelompen
kirjaa ja miettien, mitä sitä ensimmäisenä tekisi.


Ja melko hyviä ehdokkaita sieltä löytyikin! Vielä olen kuitenkin kahden vaiheilla
aloitanko tästä tytön neuleesta vai aikuisen samanlaisesta...


Pääsin tänään myös piiitkästä aikaa käymään
Annivalin myymälässä tuossa ihan kymmenen minuutin
matkan päässä. Edellisestä kerrasta onkin ihan liian kauan aikaa.

Annivaliin menin ihan vain ja ainoastaan
pyykkietikan takia. Muutaman koneelliseen ehdin sitä jo
käyttää ja kokemuksista kerron tuonnempana!


Mutta ihan uutta minulle Annivalissa oli Nicolas_Vahen houkuttelevan
näköiset jutut! 


Ihanan tyylikkäät mausteet, öljyt, hillot ja pastat sai jo ajattelemaan
omien kaappien täydennyksen lisäksi myös joulupaketteja!


Näitä purkkeja ja pulloja ei kyllä tarvitsisi piilottaa kaappiin tai laatikkoon!


Makean nälkäänkin oli tarjoilla houkuttelevan näköisiä
herkkuja! 


Kivan päivän päätteeksi on kiva
kömpiä puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan!

Leppoisaa viikonloppua sinulle!

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti saa iloiselle mielelle, kiitos!!!